sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Marraskuun kuukauden tuote

Marraskuuta on vielä muutama viikko jäljellä, joten ehtii vielä hyvin iloita kuukauden tuotteesta :)


Tämän kuun tuotteeksi valikoituivat huolinuket. Guatemalalaisen perinteen mukaan kun huolinukelle kertoo illalla huolensa ja laittaa sen yöksi tyynynsä alle, ovat huolet aamulla kadonneet. Yhdessä rasiassa tai pussukassa nukkeja on yhteensä kuusi ja niitä on sekä tyttöjä että poikia. Tarina ei kerro, miksi määräksi on valikoitunut juuri kuusi kappaletta. Ehkä viikonpäiville on omat nukkensa ja sunnuntaina ei ole huolia ollenkaan?

Huolinukkeja valmistaa Aj Quenin osuuskunta. Aj Quenin osuuskunta perustettiin vuonna 1989 useiden guatemalalaisten käsityöläisryhmien kattojärjestöksi. Tavoitteena oli parantaa erityisesti sisällissodan vuoksi leskiksi jääneiden naisten elinoloja kehittämällä käsityöläisten tulonsaantimahdollisuuksia. Nykyään Aj Queniin kuuluu 26 käsityöläisryhmää eri puolilla Guatemalaa ja noin 800 käsityöläistä, joista suurin osa on naisia. Kakchicel-kielinen nimi Aj Quen tarkoittaa kutojaa. (Lähde: Maailmankauppa Aamutähti).

Nukkeja on mennyt lastenpsykiatrisille osastoille, kouluihin, päiväkoteihin sekä nuorten päihdekuntoutuspaikkoihin. Nukeista on tehty myös lastenkirja, jossa huolestunut poika päätyy tekemään huolinukeille huolinukkeja! Huolinukkerasia on hyvä lahja sekä aikuisille että lapsille, sillä kaikkiahan meitä huolestuttaa aina silloin tällöin. Ja jos huolistaan ei puhu, ne tuntuvat aina vain suuremmilta ja kamalammilta. Vaikka nuket eivät murheita kokonaan veisikään pois, voi niille kertoa huolistaan jos kenelläkään muille ei voi.

Huolinukkeja voi antaa kummilapsille, valmistujille, kiusatuille, uudessa työpaikassa aloittaville ja oikeastaan kelle vain. Näppärämpi käsistään voi askarrella nukeista vaikkapa kaulakorun tai korvakorut. Näin nuket ovat aina mukana!

Kerro meille omat kokemuksesi huolinukeista tai keksi, miksi niitä on aina kuusi kappaletta samassa. Kommentoijien kesken arvotaan joulukuun alussa yksi huolinukkerasia tai pussukka!

3 kommenttia:

  1. Ensimmäisen muistoni huolinukeista on lapsuudestani, kun olin n. 7vuotias. Isosiskoni (tuolloin 13v.) osti äidilleni äitienpäivälahjaksi rasiallisen huolinukkeja. Olin niistä ihan ällikällä lyöty. Harvase ilta kävin aina äidiltäni kysymässä kertooko hän tänä iltana nukeille huoliaan vai voisinko lainata niitä, vaikka edes yhtä. Äiti taisi pelätä, että vain leikkisin niillä (eli rikkoisin ne...) mutta muutaman kerran sain kertoa huoleni niille. :)
    T. iina.mononen@elisanet.fi

    VastaaPoista
  2. Kuulin eräältä maailmankaupan vapaaehtoiselta että eräs taho lähettää aina laskun mukana yhden huolinuken, jotta ostajan ei tarvitsisi murehtia rahanmenoa :) Loistava idea, minäkin tarvitsisin rutkasti enemmän kuin 6 kpl huolinukkeja. info(ät)versokauppa.fi

    VastaaPoista
  3. Heipä hei!

    Koska vastaajia oli vain kaksi, niin heitimme kolikkoa ja voittajaksi täten tuli ensimmäinen vastaaja. Onneksi olkoon! :-)

    VastaaPoista