lauantai 3. syyskuuta 2011

Tasajaolle saapunut kotimaista ja Reilua kosmetiikkaa

Tasiksen tilausryhmä sai kesällä kokeiltavakseen Ole hyvä -yrityksen kesäkuun alussa lanseeraamia Mama-kosmetiikkatuotteita ja olimme kokeiltuamme yhtä mieltä siitä, että näitä haluamme Tasiksenkin valikoimiin. Tällä hetkellä Mama-sarjassa on saatavilla vartalovoide, käsivoide ja kuorintavoide, joista kaksi viimeksi mainittua on nyt elokuun lopussa saapunut Tasajaolle.

Ole hyvä-pesuaineet ovat varmasti jo monille ekoilijoille tuttuja, mutta olemme kieltämättä enemmän kuin innoissamme voiteista ja kuorinta-aineesta, joissa on käytetty reilun kaupan mangoa, kahvia, raakaruokosokeria ja oliiviöljyä.
Ole hyvä-yrityksen viestinnästä vastaava Elli Unger kertoo, että ajatus Mama-kosmetiikkasarjasta syntyi siitä, kun Ole Hyvä -perustuotteissa käytetään niin kutsuttuja eksoottisia raaka-aineita: ”Pohdimme, että tuote olisi entistä eettisempi, jos raaka-aineet olisivat vielä reiluja. Niin läksimme selvittämään, mitä kaikkea on saatavilla reiluna. Otimme yhteyttä Reilun Kaupan Edistämisyhdistykseen ja saimme kehitettyä ensimmäisen suomalaisen reilun kaupan kriteereitä noudattavan kosmetiikkasarjan.”

 Tuotesarjan nimi tuli eri vaihtoehtoja miettimällä. ”Jotenkin tuntui, että se ilmentää tuotteen sisältöä parhaiten. Ehkä haettiin vähän jotain äiti maahan viittaavaa, Unger selittää. ”Koska kyse on reilun kaupan tuotteesta se saa olla myös kansainvälissävytteinen. Mama on aika yleismaailmallinen nimi ja tuo erilaisia mielleyhtymiä.”

Ungerin mukaan Mama-tuotteiden peruskoostumus noudattaa yleisiä luontokosmetiikkan standardeja, mutta ennen kaikkea Mama eroa muista ekokosmetiikkasarjoista siinä, että kaikki raaka-aineet, joita on mahdollistaa käyttää reiluna myös ovat sitä. Tuotteissa käytetyt reilun kaupan mango, raakaruokosokeri, kahvi ja oliiviöljy tulevat brittiläiseltä reilun kaupan ja luomuviljelyn periaatteilla tuotettujen kasviuutteiden ja -valmisteiden jalostajalta.

Mama-sarjaan on tulossa syksyn mittaan uusia tuotteita: peseviä, kuten shampoo ja suihkugeeli, yleishoidollisia, kuten bodylotion ja kasvojen hoitoon liittyviä tuotteita. Samalla laajentuu luonnollisestikin myös tuotteissa käytettyjen reilun kaupan raaka-aineiden määrä.

 Vuonna 2005 perustettu, Kotkassa tällä hetkellä sijaitseva Ole hyvä työllistää kolme vakituista ja muutaman osa-aikaisen työntekijän. Perheyrityksen perustamisen kimmokkeena oli huomio siitä, ettei markkinoilla ollut kotimaisia ekopesuaineita: ”Totesimme, että tavallisimmat aineet, joita kaupasta löytyy, sisältävät Joutsenmerkistä huolimatta kaikenlaisia kemiallisia aineita, joita ei pitäisi lisätä vesistöön. Halusimme tarjota puhtaamman ja ekologisemman kotimaisen vaihtoehdon.” Ole hyvän tuotteet onkin merkitty Avainlipun ja kansainvälisen vegaanimerkin lisäksi myös Ekoenergia-ympäristömerkillä.

Reilut arvot näkyvät Olen hyvän toiminnassa yleiseettisyytenä: ”Henkilökunta ottaa asiat huomioon tehdessään omia kuluttajavalintoja, varsinkin kaikessa jota hankimme yrityksen käyttöön. Pyrimme huomioimaan luontoa ja lähimmäistä – myös kaukana toisella puolella maapalloa olevaa.”
Ekologisuus samoin kuin reiluus ovat ainakin puheiden tasolla monien jakamia yhteisiä arvoja, mutta miltä suomalaisten ekologisuus näyttää Ole Hyvän työntekijöiden mielestä?

Elli Unger vastaa: ”Hui, huikeata, tämä on laaja kysymys. Tästä saisi oikein luennonkin aikaiseksi. Suomalainen ekologisuus varmaan määrittyy sen mukaan kenen näkökulmasta sitä katsotaan ja kuka näkee minkä toiminnan ekologisena. Haluamme tarjota välineitä arjen ekologiaan, eli välineitä toimia ympäristöä huomioiden arkielämässä. Siivoaminen ja peseminen ovat jokapäiväistä toimintaa. Sen voi tehdä tuotteillamme niin, että vesistöön liukenee vain luontopohjaisia aineita, jotka hajoavat nopeasti ja 100-prosenttisesti, sillä tuotteet eivät sisällä fosfaatteja eivätkä zeoliittejä. Voimme näin osaltamme pysäyttää vaikkapa Itämeren saastumisen. Mitä koskee suomalaisia yleensä, näyttää siltä, että yhä useampi kuluttaja tulee tästä tietoiseksi ja pyrkii tekemään osansa.”

Tasajaon tilausryhmänkin kanssa oli puhetta siitä, ettei ole aivan helppoa löytää sellaisia kosmetiikka- ja pesuaineita, joissa olisi samassa paketissa monet kannattamamme hyvät asiat. Mama-tuotteita on helppo suositella ystäville ja tutuille, sillä niissä yhdistyy kotimaisuus, laatu, reiluus ja ympäristöystävällisyys, mitkä monien Tasiksen asiakkaiden samoin kuin meidän Tasis-aktiivien mielestä ovat yhtälailla tärkeitä eikä niitä pitäisi asettaa toistensa kanssa paremmuusjärjestykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti