torstai 17. helmikuuta 2011

Tasajaon hallitus haastaa tekemään reiluja tekoja

Tasajaon hallitus haastaa kaikki tasislaiset ja muut reilusta kaupasta kiinnostuneet mukaan 100 000 reilua tekoa -kampanjaan, jonka järjestää Reilun kaupan edistämisyhdistys ry. Kilpailu alkoi tämän viikon alussa ja jatkuu lokakuun loppuun saakka. Siihen voi ilmoittautua 1-6 hengen joukkueena, joka rekisteröidään kampanjasivulla.

Mistä tässä sitten on kysymys? Sivustolla kerrotaan näin: “Joukkue voi itse valita suorittamansa tehtävät, eikä kilpailuun osallistuminen suoraan edellytä minkään tuotteen ostamista. Kilpailun ideana on kilpailuaikana suorittaa mahdollisimman monta Kilpailusivulla esitettävää tehtävää. Suoritetuista tehtävistä raportoidaan Kilpailusivulla. Jotta tehtävä hyväksytään suoritetuksi, siitä pitää raportoida Kilpailusivuilla.”

Jos ei pelkkä reilun kaupan edistäminen leppoisien leipomistehtävien ja maistatuksen järjestämisen merkeissä innosta riittävästi, palkinnot ovat varsin hyvä kannustin: “100 000 reilua tekoa -kilpailun pääpalkinto on lista tuotteita ja palveluita. Lista on ajantasaisena nähtävissä Kilpailusivulla. Lista päivittyy kilpailuaikana. Pääpalkinnon arvo on vähintään 300 euroa. Palkintoa ei voi muuttaa rahaksi. Pääpalkinnon saa se joukkue, joka kilpailuaikana suorittaa eniten tehtäviä. Raportointi suoritetuista tehtävistä Kilpailusivulla on osa tehtävän hyväksyttävää suorittamista. Järjestäjä ilmoittaa Kilpailun voittajan 14:än vuorokauden kuluessa kilpailuajan päättymisestä. Voittaja ilmoitetaan Kilpailusivulla ja joukkueeseen otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.”

Tasajaon hallitus, eli Onerva, Hanna, Elisa ja Mikko ovat mukana kilpailussa nimellä Tasiksen tiimi ja lupaa tehdä paljon reiluja tekoja niin Tasiksella kuin sen ulkopuolellakin. Ensimmäiset reilut tekomme ovat ystävänpäiväviikon maistatuksen järjestäminen ja 100 000 reilua tekoa -kampanjasta tiedottaminen teille kaikille, ja tietenkin mahdollisimman monen ihmisen haastaminen mukaan kampanjaan. Mikä on sinun reilu tekosi tänään?

-Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti